Pyhän Kristoforoksen legenda

Legendan mukaan Kristoforos oli kanaanilainen, viisi kyynärää (noin 2,25 metriä) pitkä, ja hänellä oli pelottavat kasvot. Palveltuaan aikansa Kanaanin kuningasta hän päätti poistua ja palvella "suurinta kuningasta, joka on olemassa". Hän meni suurimpana tunnetun kuninkaan luokse, mutta eräänä päivänä hän näki kuninkaan tekevän ristinmerkin, kun paholainen mainittiin.

Todettuaan, että kuningas pelkäsi paholaista, Kristoforos päätti mennä paholaisen luo. Hän kohtasi joukon rosvoja, joista yksi väitti olevansa paholainen, ja hän päätti palvella tätä. Mutta kun hän huomasi, että hänen uusi isäntänsä karttoi tien varressa olevaa ristiä, hän päätteli paholaisen pelkäävän Kristusta, hylkäsi rosvojoukon ja ryhtyi tiedustelemaan ihmisiltä, missä Kristus oli. Hän kohtasi erakon, joka perehdytti hänet kristilliseen uskoon. Kristoforos kysyi häneltä, miten Kristusta voitiin palvella. Kun erakko suoritteli paastoa ja rukousta, Kristoforos vastasi, ettei hän kyennyt sellaiseen.


Sen jälkeen erakko ehdotti, että suuren kokonsa ja voimansa vuoksi Kristoforos voisi palvella Kristusta auttamalla ihmisiä kulkemaan erään vaarallisen joen yli, missä monet olivat menehtyneet sitä yrittäessään. Erakko lupasi, että tällainen palvelus miellyttäisi Kristusta.


Kun Kristoforos oli suorittanut tällaisia palveluksia jonkin aikaa, pieni lapsi pyysi häntä kuljettamaan hänet joen yli. Ylityksen aikana joki alkoi tulvia ja lapsi tuntui raskaalta kuin lyijy, niin että Kristoforos vain vaivoin saattoi kuljettaa hänet ja joutui suuriin vaikeuksiin. Kun hän lopulta pääsi vastarannalle, hän sanoi lapselle: "Olet saattanut minut suurimpaan vaaraan. En usko, että koko maailma olisi harteillani niin raskas kuin sinä olit.". Lapsi vastasi: "Harteillasi ei ollut vain koko maailma vaan Hän joka teki sen. Olen Kristus, kuninkaasi, jota palvelet tässä työssäsi."


Sen jälkeen lapsi katosi.


Myöhemmin Kristoforos kävi Lyykian kaupungissa ja lohdutti siellä kristittyjä, joita uhkasi marttyyrikuolema. Vietynä paikallisen kuninkaan luo hän kieltäytyi uhraamasta pakanallisille jumalille. Kuningas yritti voittaa hänet puolelleen luovuttamalla hänelle rikkauksia ja antamalla kahden kauniin naisen vietellä hänet. Kristoforos kuitenkin käännytti nämä naiset kristinuskoon, kuten hän oli jo tehnyt tuhansille kaupungin asukkaille. Kuningas määräsi hänet surmattavasti.


Monet yritykset hänen surmaamisekseen epäonnistuivat, mutta lopulta hänet saatiin mestatuksi.